Third Image

Third Image

torstai 3. toukokuuta 2012

Heleitä pastelleja kevätsiivoukseen



Huhtikuu hurahti jonnekin ja kovin paljon ei ole ollut jutun juurta käsitöistä tänne blogiin laitella. Lähinnä kauhean lankasotkun olen saanut aikaiseksi :), kun aloitin uuden peiton virkkaamisen uudella mallilla ja en jotenkin vaan millään saa sen sävyjä mieluisiksi ja on tullut purettua neliöitä kerran jos toisenkin...  Mutta kaipa työ vielä lähtee etenemään jossain vaiheessa.

Nämä uudet bambutiskirätit virkkautuivat kuitenkin valmiiksi, kun pari vuotta sitten tekemäni rätit alkavat olla jo paremmat päivänsä nähneet. Olen kyllä ollut tyytyväinen Hjertegarnin Blend Bamboo -langasta virkattuihin rätteihin ja langassa on todella paljon eri sävyjä. Tosin viime aikoina olen lueskellut, että bambulangan tuotanto ei ole kovin ekologista ja materiaalin luontainen antibakteerisuus ei myöskään pidä paikkansa. Eli tiedä sitten miten ekologisia nämä rätit ovat (?) kestävät kuitenkin pitkään käytössä ja ovat olleet muutenkin hyviä, joten ovat siinä mielessä hyvä valinta.

Tällä kertaa virkkasin rätit neulomisen sijaan eli osa on tehty ilmavasti ihan tavallisilla pylväillä ja yksiväriset rätit yksinkertaisella kuviolla eli kiinteä silmukka ja pylväs samaan silmukkaan ja sen jälkeen hypätään yksi silmukka yli ja toistetaan samaa. Kaikki rätit on aloitettu 36 ketjusilmukalla (+ 3 ketjusilmukkaa kääntymiseen, kuviorätissä tosin 1 ketjusilmukka) ja virkkuukoukkuna käytin numeroja 3,5 ja 4. Huolittelin vielä pylväillä virkattujen rättien reunat rapusilmukkakierroksella. Tein osan räteistä kuviolla sitä varten, että nillä saa tahroja paremmin hangattua. Värit sommittelin siten, että sain kaikki langat hyödynnettyä eli jämälankaa taisi jäädä metrin verran per kerä. Ja sitten ei muuta kuin kevätsiivousta tekemään! 



Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat, kiva kun olette löytäneet tänne! :) Silmukkapakoja-blogista sain myös jo kauan sitten Liebster-blog tunnustuksen. Kaunis kiitos vielä tunnustuksesta ja pahoittelut, että on näin kauan kestänyt! 

Oikein ihanaa toukokuuta toivotellen,

Pirjo 

På sistone har jag inte haft så mycket att berätta om här på bloggen, har försökt börja virka en ny pläd men lyckas inte få färgerna på plats. Jag bara virkat ett tiotal nya disktrasor av Hjertegarns Blend Bamboo i vårliga färger. Jag har tyckt mycket om trasorna som jag stickade för ett par år sedan av samma garn, men nu var det dags att göra nya. Tyvärr har jag nu också lärt mig att bambugarnet inte är ett så ekologiskt material som jag trott p g a att produktionen kräver mycket energi och att bambu inte är ett antibakteriskt material som man har gjort reklam för tidigare. I varje fall kan man ju använda dessa trasor en lång tid så på det sättet är det väl ett bra val.  

Önskar dej en härlig majmånad, det är inte längre långt till sommaren! :)

11 kommenttia :

  1. Kerropa mikä näiden salaisuus on? Itse suhtaudun myös epäröiden tuohon antibakteerisuuteen, mutta myös käytännöllisyyteen...Jos olet kauan käyttänyt, niin jotain jujua näissä täytyy olla?

    VastaaPoista
  2. Nuo hempeät pastellithan suorastaan houkuttelevat siivoamaan! Tehoaisikohan minuunkin?

    VastaaPoista
  3. Voi miten upeita värejä.Ja liinoja.

    Tuo yksiväristen kuvio näyttää tosi kauniilta,osaisinkohan kokeilla minäkin.Mulla ei kyllä ole bambulankaa,puuvillaa sitäkin enemmän.Taidan kokeilla tehdä siitä.

    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kommenteistanne! :) Oma kiinnostus näihin rätteihin lähti lähinnä siitä, että olen omassa arjessa yrittänyt tehdä ekologisempia valintoja. Rätit kestävät käyttöä, enkä ole kyllä huomannut mitään hajuhaittoja ja nämä voi muun pyykin mukana helposti pestä. Tämä Blend Bamboo -lanka on myös mukavan pehmyt virkata/neuloa ja niin ovat sitten rätitkin pehmeitä. Oma arvonsa on miulle lisäksi myös sillä, että on aina mukava käyttää itse suunniteltuja ja tehtyjä juttuja.

    Tiinatei: Kannattaa kyllä kokeilla tuoko nämä siivoamiseen jotain uutta ulottuvuutta. Tosin nämä ovat omaan silmään ja sen verran nättejä näin pinottuna, että tekee melkein mieli jättää vaan keittiöön sisustuselementiksi eikä ottaa käyttöön ;).

    VastaaPoista
  5. Jaana Elina: Kiitos :). Itekin tykkään tästä kuviosta ja onkin ainut virkattu kuvio, jonka osaan eli on kyllä helppo. Ite tein muuten niin, että kierroksen lopussa tein yhden kiinteän silmukan viimeiseen silmukkaan (rätissä on siis käytännössä 37 silmukkaa per kierros kun alkuun tein 36 ketjusilmukkaa + 1 ketjusilmukan joka vastasi ensimmäistä kiinteää silmukkaa). Sitten yksi ketjusilmukka, työn kääntäminen ja yksi pylväs ekaan silmukkaan. Hypätään yli yksi silmukka ja aloitetaan kuvio. Näin reunasta tuli ainakin omaan silmään mukavan tasainen.

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniita ja herkullisen värisiä. Rättejä en ole virkannut, mutta käsipyyhkeitä senkin edestä :)

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Hurmaavia, eihän niitä raaski käyttää. :) Erityisen ihana on tuo kuviovirkattu rätti!

    VastaaPoista
  9. Samaa mieltä, ei noin suloisia raatsi edes liata!

    VastaaPoista
  10. Kiitokset! :) Kyllä mie oon uskaltanu ottaa käyttöön (tosin en omasta mielestä niitä näteimpiä) ja on ollutkin mukava tehdä kevätsiivousta näillä, virkattu rätti tuntuu käteen jotenkin vielä paremmalta kuin entiset neulotut. Osa räteistä on toki myös matkaamassa eteen päin lahjoina.

    VastaaPoista