Kävin menneellä viikolla Novitan LankaDeli-myymälän neulekerhossa, josta aiemmassa postauksessa kerroinkin Tällä kertaa paikalla oli vaatesuunnittelija Minna Cheung antamassa meille kivoja vinkkejä trendikkäiden neuletuubien/-kaulureiden/-huivien (vai mikä näiden nimi nyt oikein sitten onkaan) tekemiseen. Yllä oleva huivi on Novitan syksyn lehden ohjeen mukaan tehty ja alla oleva Minnan kehittelemän ohjeen mukaan (kuva ja huivin kantaja meikittömine naamoineen ei vaan tee sille oikein oikeutta). Harmaassa huivissa on siis 65 silmukkaa ja se on neulottu yksinkertaisena helmineuleena 60 senttimetrin pyöröpuikolla numero 10. Huiviin on käytetty kaksi kerää eli sen verran on pituutta, että sen voi myös tarvittaessa vetää pään yli. Minna näytti meille muitakin kauniita ja helppoja tuubien ohjeita, eli voi olla, että syksyn mittaan innostun niitäkin kokeilemaan ja tännekin esille laittamaan. Tällä hetkellä hartiat tosin kaipaavat pientä paussia neulomisesta :). Neulekerhossa oli muuten mukava tavata muita neulomisesta kiinnostuneita ja kokeneemmilta neulojilta sain myös hyviä vinkkejä. Pitääpä yrittää jatkossa osallistua muidenkin lankaliikkeiden neulekerhoihin, kun omassa tuttavapiirissä ei montaa muuta neulojaa (tai käsityöihmistä) ole.
Samalla tuli tutuiksi Novitan syksyn uutuuslangat Crystal (beige huivi) ja Jambo (harmaa huivi). Kumpaakin oli ihan mukava neuloa, mutta ajan kanssa sitten selviää, miten langat toimivat käytössä. Crystalissa on mukana mohairia eli voi hieman kutittaa kaulalla ilman poolokaulusta. Jambosta tykkään enemmän mutta sävyt on langassa vaan aika tummia, joten tämä harmaa tuntui itelle käyttökelpoisimmalta vaihtoehdolta. Huivit olivat myös mukavan nopeita töitä neuloa. Kumpaiseenkin meni miulla noin kuusi tuntia ja harmaan neuloinkin sitten melkein yhteen putkeen kun jäin puikkoihin jumiin, mikä selittää myös kipeytyneet hartiat...
Sain myös viikonloppuna aloitettua tuolinpäällisten ompelun ja näyttäähän tästä elämäni ensimmäisestä verhoilukokeilusta jotain onneksi tulevan, ettei ihan mene pelkäksi kankaan silppuamiseksi ja neljästä metristä kangasta syntyy muutakin kuin hikisesti yksi tyynynpäällinen ja kasa tilkkuja aplikointeihin ja tilkkutöihin; ). Ensimmäinen tuoli on melkein jo valmis, ja toivottavasti saan siitä ja jotain kuvaa tänne laitettua tulevalla viikolla.
Kivaa viikkoa toivotellen,
Pirjo