Third Image

Third Image

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Neuletuubeja


Kävin menneellä viikolla Novitan LankaDeli-myymälän neulekerhossa, josta aiemmassa postauksessa kerroinkin Tällä kertaa paikalla oli vaatesuunnittelija Minna Cheung antamassa meille kivoja vinkkejä trendikkäiden neuletuubien/-kaulureiden/-huivien (vai mikä näiden nimi nyt oikein sitten onkaan) tekemiseen. Yllä oleva huivi on Novitan syksyn lehden ohjeen mukaan tehty ja alla oleva Minnan kehittelemän ohjeen mukaan (kuva ja huivin kantaja meikittömine naamoineen ei vaan tee sille oikein oikeutta). Harmaassa huivissa on siis 65 silmukkaa ja se on neulottu yksinkertaisena helmineuleena 60 senttimetrin pyöröpuikolla numero 10. Huiviin on käytetty kaksi kerää eli sen verran on pituutta, että sen voi myös tarvittaessa vetää pään yli. Minna näytti meille muitakin kauniita ja helppoja  tuubien ohjeita, eli voi olla, että syksyn mittaan innostun niitäkin kokeilemaan ja tännekin esille laittamaan. Tällä hetkellä hartiat tosin kaipaavat pientä paussia neulomisesta :). Neulekerhossa oli muuten mukava tavata muita neulomisesta kiinnostuneita ja kokeneemmilta neulojilta sain myös hyviä vinkkejä. Pitääpä yrittää jatkossa osallistua muidenkin lankaliikkeiden neulekerhoihin, kun omassa tuttavapiirissä ei montaa muuta neulojaa (tai käsityöihmistä) ole.


Samalla tuli tutuiksi Novitan syksyn uutuuslangat Crystal (beige huivi) ja Jambo (harmaa huivi). Kumpaakin oli ihan mukava neuloa, mutta ajan kanssa sitten selviää, miten langat toimivat käytössä. Crystalissa on mukana mohairia eli voi hieman kutittaa kaulalla ilman poolokaulusta. Jambosta  tykkään enemmän mutta sävyt on langassa vaan aika tummia, joten tämä harmaa tuntui itelle käyttökelpoisimmalta vaihtoehdolta. Huivit olivat myös mukavan nopeita töitä neuloa. Kumpaiseenkin meni miulla noin kuusi tuntia ja harmaan neuloinkin sitten melkein yhteen putkeen kun jäin puikkoihin jumiin, mikä selittää myös kipeytyneet hartiat... 

Sain myös viikonloppuna aloitettua tuolinpäällisten ompelun ja näyttäähän tästä elämäni ensimmäisestä verhoilukokeilusta jotain onneksi tulevan, ettei ihan mene pelkäksi kankaan silppuamiseksi ja neljästä metristä kangasta syntyy muutakin kuin hikisesti yksi tyynynpäällinen ja kasa tilkkuja aplikointeihin ja tilkkutöihin; ). Ensimmäinen tuoli on melkein jo valmis, ja toivottavasti saan siitä ja jotain kuvaa tänne laitettua tulevalla viikolla. 

Kivaa viikkoa toivotellen,

Pirjo

3 kommenttia :

  1. Kyllä kävi aamulla kylmä tuuli niin kipeään, että jo tuollaista tarvitseekin.

    VastaaPoista
  2. Hienot! kyselisin vähän ohjetta tuohon jambosta neulottuun. Miten paljon silmukoita ja miten pitkän teit? :) ja millä puikoilla. Kiitos

    VastaaPoista
  3. No niinpä, kovassa käytössä ovat jo molemmat huivit. :)

    Jambosta neulotussa huivissa on siis 65 silmukkaa ja se on neulottu yksinkertaisena helmineuleena (1 silmukka oikein 1 nurin) 60 senttimetrin pyöröpuikolla numero 10. Huiviin on käytetty täydet kaksi kerää Jamboa ja huivilla on pituutta noin 36 senttiä. Tärkeintä helmineuletta neuloessa pyöröpuikolla on se, että silmukkamäärä on pariton niin seuraavalla kierroksella oikea silmukka tulee edellisen kierroksen nurjaan silmukkaan jne. Minna oli myös tehnyt toisen version Jambo-langasta joka oli kymmenen silmukkaa kapeampi eli siinä oli 55 silmukkaa. Toimii silloin vielä paremmin huppuna, koska on hieman kapeampi ja kahdesta kerästä tulee pidempi huppu. Toivottavasti
    tästä oli apua ja neulomisiloa!

    VastaaPoista