Färsaarten villa oli saarelaisille tärkeä vientituote jo viikinkien aikaan ja sen takia sitä myös pitkään nimitettiin saarten kullaksi. Keskellä Atlanttia sijaitsevan saariryhmän nimihän viittaa myös lampaisiin ja niitä siellä onkin melkein tuplasti väestöön verrattuna (asukkaita on noin 47 000). Nykyisin villa on kuitenkin menettänyt merkityksensä vientituotteena, mitä nyt sitten tällaiset turistit lankoja sieltä ostelevat.
Olin siis itse vajaat pari vuotta sitten matkalla Färsaarilla ja innostuin ostelemaan tätä kultaa enemmänkin, kuten lankakorista ehkä voi päätellä … Melkein pari vuotta kuitenkin meni ennen kuin sain edes jotain langoista aikaiseksi. Suurin osa ostamistani langoista on pienen färsaarelaisen perheyrityksen Tøtingin valmistamia ja muutama ruskea kerä on myös merkkiä Sirri ja vihreät merkkiä Snældan. Kaikki langat ovat sataprosenttista villaa ja kovasti tuoksuvatkin lampailta. Ainakin Tøting-langasta kaulaliinaa neuloessani sain välillä myös poistella pieniä oljenpätkiä langasta ... Ylhäällä vasemmalla on kuvassa pala tästä kaulaliinasta, jonka tein norjalaisen Drops Design sivuston ohjeen avulla. Nyt sitten pitäisi pikku hiljaa miettiä mitä lopuista tekisi – lapasia, myssyjä, vai kenties peräti villapaidan, mikäli aikoo saada tuotokset käyttöön tulevana talvena. Sukkalangoiksi ei näistä villalangoista ole, mutta muiden tuotosten pitäisi hyvin pitää kosteutta ja kestää kuulemma kymmeniä vuosia käytössä.
Vielä on kuitenkin kesää jäljellä ja ensimmäiseksi valmistunutta kaulaliinaakin pääsee käyttämään (toivottavasti) vasta monen kuukauden päästä. Färsaarelaisia neuletuotteita voi muuten käydä ihastelemassa esimerkiksi Sirrin kotisivulla.