Third Image

Third Image





Fifth image

Fifth image

First slide

First slide

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Neulottu tyynypäällinen matonkuteesta


Blogin päivittämisestä onkin vierähtänyt taas tovi, kun en ole saanut mitään käsityöprojekteja viime aikoina valmiiksi asti. Nyt kuitenkin valmistui yllä oleva tyynypäällinen Kauhavan Kangas-Aitan Eko-ontelokuteesta parvekkeen somisteeksi. Tykkään kyllä kovasti tyynypäällisen hieman rouheasta olemuksesta ja olen aika tyytyväinen sekä ideaan että lopputulokseen.

Tyynyä oli tosin aikas raskas neuloa paksusta kuteesta ja nro 15 puikoilla, mutta onneksi päällinen valmistui joutuisasti. Aina oikein -neuleella tehtynä päällinen olisi voinut olla helpompi neuloa, nurjan neulominen kun tuntui ainakin omasta mielestä aika nurjalta tällä materiaalilla ;). Trikookude voisi myös joustavuutensa takia olla helpompaa neuloa, mutta halusin tasaisen paksun kuteen, jotta lopputuloksestakin tulisi ainakin suhtkoht tasainen. Kuteen hankin taas Taito Shop Helskystä. Hinta oli 13 euroa kilo ja kudetta jäi kilon vyyhdistä vielä muutama sata grammaa jäljelle muihin projekteihin.
Suunnittelin myös tekeväni samaisesta materiaalista tyynynpäälliset vanhoille lattiatyynyille, mutta tyynyistä taitaisi tulla liian painavat käsitellä, joten täytyypä pähkäillä jokin muu ratkaisu niille. 

Aurinkoista viikon jatkoa toivotellen,

Pirjo

torstai 20. toukokuuta 2010

Viikon varrelta


Virkkausmaniani sen kuin jatkuu... Olen aiemmin virkannut säilytyskoreja trikookuteesta, mutta nyt kokeilin Kauhavan Kangas-Aitan Lilli ontelokudetta. On nimittäin ollut jo pidempään mielessä kokeilla sitä samoin kuin Kangas-Aitan Eko ontelokudetta. Tykästyin kyllä kovasti kuteeseen ja koreista tulee kivan näköisiä. Sopivat hyvin esim. kesällä mökkilahjaksi. Korien ohje löytyy Kangas-Aitan kotisivulta eli suoraan täältä. Kudetta puolestaan löytyy Kangas-Aitan verkkokaupasta tai muutamista muistakin verkkokaupoista. Itse ostin tosin kuteeni Taito Shop Helskystä, johon sitä on tullut aiemmin keväällä myyntiin. On tosin huomattavasti kalliimpaa siellä. Halusin kuitenkin ensin testata kudetta ennen kuin sitä tämän enempää mistään tilailen.


Kokeilin myös pienien sydäntyynyjen ompelua ja samalla testailin uudehkon ompelukoneeni koristeompeleita. Harmittavan vähän on tullut niitä tähän mennessä hyödynnettyä, mutta ehkäpä tulevaisuudessa enemmän.  

Mukavaa viikonloppua toivotellen,

Pirjo

torstai 13. toukokuuta 2010

Virkattu matto, osa 2


HUOM! TÄMÄN MATON OHJE LÖYTYY NYT BLOGISTA TÄÄLTÄ.

Jäin koukkuun, nimittäin näiden virkattujen mattojen koukkimiseen :). Ovimaton jälkeen halusin kokeilla astetta vaikeampaa mattoa ja tässäpä nyt muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta aikaiseksi saatu keittiön uusi matto esitteillä muutamin kuvin. 

Maton halkaisija on aika tarkalleen metrin ja se on virkattu pylväillä ja mattoa keventämään tehty koriste on puolestaan virkattu ristipylväillä. Kude on taas Lankamaailma Nordiasta ja sitä taisi mennä 2-3 kiloa, eli painoakin matolla on kohtuullisesti... Vielä kun keksisi miten kierrosten saumakohdan saisi näkymättömäksi, niin matto olisi oikein hyvä. Ehkä teen seuraavaan mattoon muutaman kierroksen lisää ristipylväitä, jotka häivyttävät saumakohtaa. Näitä mattoja kun nimittäin ajattelin saada vielä toisen saman kokoisen tehtyä eteiseen.


Lisäilin muuten oman blogilistan leppoisaa elämää käsitteleville blogeille alimmaksi oikealle. Suosittelen näitä lämpimästi!

Leppoisaa loppuviikkoa hellesäässä toivotellen,

Pirjo

tiistai 4. toukokuuta 2010

Ekotiskirättejä


Törmäsin neuleblogeja selatessani tällaiseen tiskirätti-ilmiöön, joka on ollut jo ainakin muutaman vuoden vallalla, mutta minä olen tästä trendistä ollut autuaan tietämätön. Täytyihän näitä sitten heti tietty kokeilla, kun kovasti moni tuntuu olevan näihin pestäviin kestorätteihin tyytyväinen blogien perusteella ja mieluusti suosin kestävämpiä luontoystävällisiä vaihtoehtoja ylipäänsä.

Rätit kannattaa neuloa bambulangasta, joka on materiaalina antibakteerinen ja normaalia puuvillalankaa huomattavasti imukykyisempi. Itse olen käyttänyt Lankamaailma Nordiasta hankittua tanskalaisen Hjertegarnin Blend Bamboo –lankaa (2 euroa kerä ja yhdestä kerästä saa pari rättiä). Lankamaailmasta sain myös ohjeeksi tehdä rätit normaalia isommilla puikoilla (käytin nelosia), jotta neuloksesta tulee riittävän ilmavaa ja rätit kuivuvat nopeammin. Tein myös rätteihin ripustuslenkit kuivumisen helpottamiseksi. Lisäksi rätissä kannattaa käyttää kuvioneuletta (esim. helmineuletta, ainaoikeinneuletta), jolloin tahroja on myös helpompi hangata. Neuloin rätit 48:lla silmukalla, jolloin rätin leveydeksi tuli omasta mielestä sopivat parikymmentä senttiä.

Rätit ovat mukavan joutuisia neuloa ja oli mukava parin kuukauden tauon jälkeen ottaa puikot taas esiin. Vielä en vaan ole päässyt rättejä testaamaan käytössä, joten en osaa sanoa omaa mielipidettäni rättien käyttömukavuudesta. Kuvan valmiit rätit ovat nimittäin menossa saman tien (testi)lahjaksi ja oma testirätti on vielä puikoilla, mutta eiköhän tuo pian valmistune :).

Virkeää ja vihreää viikon jatkoa toivotellen,

Pirjo