Third Image

Third Image





Fifth image

Fifth image

First slide

First slide

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Love-tyyny


Olen jo pidempään pyöritellyt päässäni sisustustyynyn tekemistä tekstillä LOVE ja tässä tämä pyörittelyn lopputulos vihdoin valmiina ja juuri sopivasti ystävänpäivän korvilla. Löysin nimittäin äitini varastoista hänen nypläämänsä keltaisen pitsiliinan, joka on aikoinaan toiminut kynttilänjalan koristeena ja kyseisestä liinasta sai mielestäni oivan O-kirjaimen aplikoitujen kirjainten seuraksi. Hieman mietin tekstien HOME ja LOVE välillä, mutta rakkaus vei tietenkin voiton :). 

Kirjainmallit on ensin tehty wordilla ja sen jälkeen leikattu kankaasta ja aplikoitu koneen aplikointiompeleella. Kirjainten ja pohjakankaan välissä on kaksipuoleinen tuki-/liimakangas. Tyynynpäällisessä on hyödynnetty vanhoja kankaita, lukuunottamatta L- ja V-kirjainta, joiden kankaat ovat tänä keväänä Eurokankaan valikoimiin tulleita kauniita, värivoimaisia Amy Butlerin printtejä. Suunnittelijan kotisivulta eli täältä löytyy muuten inspiraation lisäksi joukko ompelu- ja askarteluohjeita eli kannattaa käydä katsomassa. Suuri Käsityö -lehden viimeisessä numerossa näytti myös olevan joukko Amy Butlerin kankaista tehtyjä ohjeita.

Tyynyn takapuolelle kiinnitin vanhan pitsinjämän koristeeksi "läppään", eli tyyny on siis pujotettavaa mallia. Mukavan pirteä ja keväinenhän tyynynpäällisestä tuli, aplikoidut kirjaimet olisin tosin voinut tehdä hieman paksummiksi, mutta hyvä näinkin.


Huomenna siis vietetään ystävänpäivää ja on aika muistaa läheisiään. Toivottavasti muistamme myös pysähtyä hetkeksi aidosti kohtaamaan meille tärkeät ihmiset lahjojen ja korttien lisäksi. Omassa elämässä olen kuitenkin viime aikoina enemmän pohtinut sitä, miten olla parempi ystävä itselleen. Lähinnä on täytynyt miettiä omien rajojen kiinni pitämisen tärkeyttä, josta sain alkuvuodesta hyvän muistutuksen. Ylivastuullisuus ja ylikiltteys kun pukkaa aina välillä päälle ja sehän ei ole tietenkään johtanut muuhun kuin ongelmiin. Miksei sitä voisi myös pyhittää oman itsensä rakastamiselle päivää vuodessa muistuttamaan meitä kaiken kiireen ja hötkyilyn keskellä hiljentymisen sekä oman sisimmän kuuntelun merkityksestä.    

Ja tervetuloa Maarit blogia seuraamaan!

Suloista sunnuntai-iltaa (sattuu olemaan Sulon päiväkin :)) ja ihanaa ystävänpäivää toivotellen,

Pirjo

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Isoäidinneliöitä


Innostuin uusimmassa Martta-lehdessä esitellystä isoäidinneliökampanjasta, koska meillä on opinnoissa menossa yliopistojakso ja  kaipasin luennoille jotain helpohkoa käsityötä mukaan. Jäin kyllä näiden tekemiseen pahasti koukkuun ja viikon sisään on parikymmentä neliötä jo syntynyt.

Viime päivinä kyseinen Marttojen, Novitan ja Tekstiiliopettajaliiton kampanja on muuten tuntunut tulevan joka puolella vastaan ja hyvä niin. Kampanjan tarkoituksena on siis kerätä mahdollismman paljon tilkkupeittoja, joista kootaan maailman suurin tilkkupeitto alkusyksystä ja päästä peitolla mukaan Guinnessin ennätystenkirjaan. Peitot jaetaan sen jälkeen mm. Ensi- ja turvakotien liiton ja Yhteisvastuukeräyksen kautta. Marttojen ja Novitan Tilkkurekka kiertää myös tämän ja ensi viikon Suomea, ja siellä voi käydä opettelemassa isoäidinneliön tekemistä. Perjantaina ja lauantaina rekka muuten parkkeeraa itsensä Narinkkatorille Helsinkiin. Kampanjasta löytyy lisätietoja mm. Marttojen kotisivulta sivupalkin otsikon "Teemakampanja" kautta.  


Omasta peitostani tulee tällainen kolmevärinen 48 palan pieni peitto ja onkin ihka ensimmäinen itse tehty peitto isoäidinneliöistä. Aiemmin olen neliöitä virkannut ainoastaan matonkuteesta pieneksi matoksi. Tosi helppojahan nämä ovat tehdä, kun kerran neliön opettelee. Isoäidinneliöt on myös hyvä jämälankaprojekti, itselläni ei vaan sopivan paksuisia villalankoja ollut varastossa, joten peiton langat on ihan uutukaisia 7-veljestä-lankoja. 

Ensimmäistä kappaletta koristava hauska pinkki I-kirjain löytyi muuten Daily Drop Cap -sivustolta, josta voi käydä valikoimassa monenlaisia koristeellisia alkukirjaimia blogitekstejä koristamaan. Tähän kivaan sivustoon törmäsin Ruotsissa suositun sisustusblogin Room and Serve  kautta, jota kannattaa myös käydä kurkkimassa, jos sisustaminen kiinnostaa.

Ja tervetuloa blogin lukijaksi Niina, kiva kun tulit mukaan!

Leppoisaa loppuviikkoa toivotellen,

Pirjo

torstai 27. tammikuuta 2011

Jämälankatohvelit


Tammikuu on melkein vierähtänyt ilman blogipäivityksiä. Opinnot ovat nimittäin vieneet mennessään tehdessäni opetusharjoittelua aikuiskoulutuksen parissa. Kuukauteen on mahtunut monia hienoja kohtaamisia, hauskoja hetkiä ja oppimisen iloa. Mukavasti on vuosi kaikin puolin alkanut, toivottavasti sinullakin!  

Yllä olevat jämälankatohvelit olen kuitenkin sentään saanut aikaiseksi. Idea on siis taas Sanna Vatasen Neulo.Virkkaa.Kirjo.Jämälangasta!-kirjasta. Kirjassa tohveleissa oli Fair Isle -aiheiset kuviot, mutta tein niiden sijaan tohveleihin omat kuviot, joihin idean otin Maalaisunelmaa-lehdessä bongaamistani Laura Ashleyn kynsikkäistä. Halusin nimittäin hieman helpommat kuviot neuloa ja näin sain myös kuvion sujumaan nätisti ympäri koko tohvelin, vaikka eipä sitä pohjaa tietysti kukaan tarkastele. Pohjina tohveleissa on valmiit pohjalliset, mutta nehän voisi hyvin tehdä itsekin esim. huovasta ja nahasta. Lankana on Novitan Nalle, kyseistä lankaa kun lankakorissa on edelleen monissa sävyissä (eli mitähän sitä sitten seuraavaksi niistä tekisi). 


Silmiin sattui myös toinen aivan ihana kirjottujen tohvelien ohje, jonka löysin Aika on taikaa -blogin JaanaElinan vinkkaamasta Clare Youngsin kirjasta Kirjo ja ompele tyylikästä. Näiden tekemistä pitää ja ehdottomasti joskus kokeilla. Ennen joulua tekemieni huopakassien ohje on myös samaisesta kirjasta ja siinä on monia muitakin kauniita skandinaavishenkisiä ohjeita.

Ja kiva kun Tuovi ja Lumikko olleet tulleet mukaan blogia seuraamaan :)! Käykäähän kummankin naisen hienoja blogeja katsomassa. Tuovi kirjoittelee vanhan talon korjaamisesta ja Lumikko hitaammasta elämästä ja arjen pienistä kauniista asioista.

Leppoisaa viikonloppua toivotellen,

Pirjo 

tiistai 4. tammikuuta 2011

Prinsessaverho ja karkkikeppityyny


Veljen nuorempi tytär on jo pitkään toivonut prinsessa-/katosverhoa siskon ja hänen kerrossänkyynsä. Kaupan valmiit verhot eivät tyttöjen sänkyyn sopineet, joten lupauduin verhon ompelemaan viime kesänä ja tässä verho nyt sitten vihdoin valmiina esitteillä oman sänkyni yläpuolella. Mallin verhoon otin Menneen ajan tunnelmaa -kirjasta. Valitettavasti kirjan ohjeessa ei ollut kunnon mittoja, joten täytyi itse arvioida mm. sopiva leveys. Verhoon käytin veljen ostamaa voile-kangasta noin 3 metriä ja kankaan/verhon leveys on myös 3 metriä. Lisäksi verhoon meni leveää valkoista kanttinauhaa 7,5 metriä ja pitsinauhaa 5 metriä. Renkaana verhossa on 60 cm:n hulahula-vanne, jonka ensin maalasin valkoiseksi askartelumaalilla ja päällystin leveällä kanttinauhalla. Verho on kiinnitetty renkaaseen myös samaisella kanttinauhalla, kuten alla olevasta kuvasta käy toivottavasti edes jotenkin ilmi. Pisteeksi i:n päälle solmin renkaaseen kiinni käsin tehdyn ruusun pitsinauhalla - eli sen saa halutessa myös helposti pois. Ruusun ohje löytyy mm. Cluck.Cluck.Sew-blogista, näitä jo viime kesänä muutaman teinkin. Lisäksi bongasin samantyylisen ohjeen juuri Tildan tapaan -kirjasta.


Kutsuin tytöt pyjamabileisiin viime viikolla verhon valmistuttua ja tein bileitämme varten myös tytöille suloiset karkkikeppityynyt omasta päästä. Mittaa tyynyllä on noin 75 cm ja ruutukangas on Eurokankaasta. Keppi toimii myös niskatyynynä automatkoilla ja vartta voi samalla halia :). Käyttömukavuudesta en tosin ole vielä saanut tytöiltä palautetta.   


Blogilistaltani löytyvästä Sjarmerende Gjenbruk -blogista lainasin myös idean maalata vanha rikkalapio liitutaulumaalilla. Samaiseen rikkalapioon ehdinkin aiemmin maalata tekstin Onnen murusia, mutta tämähän onkin paljon kivempi näin niin tekstiä voi vaihdella. Tämä alla oleva teksti onkin tarkoittu blogin lopputervehdykseksi uuden vuoden toivotusten kera eli...


 
...innostusta, hetkessä elämisen taitoa ja sydämen viisautta uuteen vuoteen toivoen ja toivotellen!

Kram/Halauksin,

Pirjo :)

Ps. Rimppalan mutsi ja Tarhakala, kiva kun tulitte mukaan blogia seuraamaan! :)